Vasemmistolaisuus älyllisenä laiskuutena
Kansanvalta ei todella ole mikään vasemmistolainen takuumerkki, vaan päinvastoin. Vasemmisto, joka ei koskaan tiedä edes mikä on, on se ensimmäinen, joka syrjii mm. kommunisteja. Tämä tarkoittaa suomeksi, että vasemmistolaisuus on yhtä kuin sosialidemokratia, menetelmä hyökätä kommunistien kimppuun.
Luultavasti kyvyttömyys määritellä itseään ja myös uskallus tehdä se, ovat kateuden muotoja, joka kohdistetaan hyvin määrätietoisiin kommunisteihin ja erityisesti erityisen määrätietoisiin kommunisteihin. Kommunisteilla tarkoitan siis niitä, joilla ei ole ongelmia tieteellisen maailmankatsomuksensa määrittelyssä tai jopa pystyvät kehittään sitä eteenpäin.
Kukaan ei ole voinut enempää tehdä vahinkoa työväenliikkeelle kuin vasemmisto ja sosialidemokraatit yhdessä. Kuten Lenin sanoi, vasemmistolaisuus on lastentautia kommunismissa ja juuri siitä on tässä kirjoituksessani kyse, lastentaudista, älyllisestä vajaakasvuisuudesta.
Miksi sitten sietää vasemmistoa? Siksi, koska vasemmisto on pääosin työväenluokkaa, siksi koska syrjintä on typerää, siksi koska vasemmistolaisuus on lastentautia eli kehityksen alussa olevaa ymmärrystä eli potentiaalista luokkatietoisuutta.
Kuten alaikäisillä, ei vasemmistolaisilla pitäisi olla puolueessa ääni- ja naimavaltaa tai heitä ei saisi ottaa jäseneksi puolueeseen ilman loppuun suoritettua koulutusvaatimusta. On väärin kuvitella, että me kaikki voimme oppia omin avuin kommunisteiksi, ei, kyllä meistä suurin osa jää matkalle haikailemaan ties mitä taivaanrantaa.
Antonio näkemys filosofiksi kasvamisesta on tältä osin hieman naiivi tai ainakin väärin tulkittu. Sillä arkiajattelija tasolta nousu filosofiselle, luokkatietoiselle tasolle eli tieteellisen maailmankatsomuksen tasolle on hieman pidempi matka kuin kuvitellaan. Pelkkä vaisto ei tee meistä vielä mitään, ei edes vasemmistolaista.
Väitänkin, että työväenliikkeen hajottajat ovat yksinomaan erisortin vasemmistolaisia, jotka mitä ilmeisimmin ovat luokkatietoisesti hieman lapsenkengissä ja laiskoja tietoansa lisäämään. Siksi kaikenlainen häärääminen mm. fenomenologian, eksistentialismin, uuspositivismin parissa saattaa maittaa välistä heille virkistävältä, kunhan ei siitäkään tarvitse opetella kunnolla.
Vasemmistoa siis vaivaa älyllinen laiskuus, vatsa täynnä, mieli tyytyväisenä syndrooma, joka on heihin ulkoa, porvariston toimesta asennettu ominaisuus. Josta syndroomasta pääsee eroon vain luokkatietoisella ahkeruudella eli kommunismi pillerillä joka antaa latauksen tieteellistä määrätietoisuutta.
Anteeksi vaan toverit, mutta teillä on työväenluokan antamat läksyt tekemättä ja pahasti, olette liiaksi keskittyneet porvariston teille antamiin, hierarkian portaille nousu tehtäviin.
Hannu Rainesto Helsinki 15.9.2009
![]()
Petrov-Vodkin: Punaisen hevosen uittaminen
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Keimo Walpas: Jormaa uittamassa
http://www.liikekieli.com/kuvat/artikkelit/2006/jorma_uotinen8.jpg
Joka toista haukkuu on ite.
Onko niin, että kun oikein tyrii yrityksensä, osoittaa siis kyvyttömyyttä sen hoitamisessa, on paras kosto yhteiskunnalle leikkiä kommunistia itsensä ylivertaiseksi julistaen?
obs.
Niin, demarit haluavat orjuuttaa ihmiset veroilla, kommunistit pyssyillä. Tässä on se oleellisin ero. Jo siteeraamasi Lenin oli sitä mieltä, ettei ole mitään syytä pyrkiä valtaan ilman väkivaltaa, jos päämäärän saavuttamiseksi voidaan käyttää väkivaltaa. Ja sitähän sitten käytettiin 70 vuotta. Kiinassa parikymmentä vuotta.
Kommunistit ovat kuin hemmoteltuja lapsia tai balleriinoja, jotka marisevat siitä, että kaikki ei aina ole siten kuin he tahtoisivat. He kuvittelevat, että kaikki se hyvä, jota marinassa ei huomioida ja joka nyt vallitsee, tulisi olemaan olemassa edelleenkin, kun kommunismi lisäksi loisi mystistä filosofiseen ymmärrykseen ja dialektiikkaan pohjautuvaa tasavertaisuutta ja oikeudenmukaisuuden purppuravärinää, josta kaikesta sitten opintopiireissä nautiskeltaisiin plyysikabineteissa tovereiden kesken Stolichnaja vodkan ääressä.
Todellisuus kun olisi, että kommunismi toisi elintarvikepulan, tavarapulan, mustan pörssin, rapistuneen infrastruktuurin, syöpäläiset ja rotat sähköpulasta kärsiviin kylmiin ja pimeisiin koteihin, yhteiskeittiöt, lian, loan, lemun, vainot, pelon, ... .... ....
#5: Aloin yrittäjäksi n. 80-luvun lopussa, kommunistiksi 60-luvun lopussa.
60-luvun lopun kommunistit ovatkin juuri niitä uskoon hurahtaneita lahkolaisia, joista kirjoitin edellä. Tyypillistä on, ettet edes huomaa pettäneesi aatettasi, kun olet ryhtynyt yrittäjäksi 80-luvun lopussa. Tämä kun on yksi niitä asioita, jotka olisivat kiellettyjä kommunismissa.
"syndroomasta pääsee eroon vain luokkatietoisella ahkeruudella eli kommunismi pillerillä joka antaa latauksen tieteellistä määrätietoisuutta."
Kommunismi pillerillä? Tarkoitatte varmaan nappia otsaan tai mieluummin takaraivoon. Sillähän näistä lastentautisista päästään, kuten Lenin ja Stalin hienosti osoittivat. Montako niitä menikään - 10 vai 50 miljoonaa?
Kyllä se niin taitaa olla, että suurin osa meistä tavallisista ihmisistä, vasemmistolaisista, porvareista nyt puhumattakaan, "jää matkalle haikailemaan ties mitä taivaanrantaa."
Joten ei muuta kuin lapiot käteen, ja omaa hautaa kaivamaan. Hop Hii-o hoi!
"Yrittäjä, jolta oikeusmurhattiin yritys Helsingin Hovioikeutta hyväksi käyttäen"
Mitähän lienee tapahtunut tässä oikeusmurhassa?
Hannulle
Eiks Suomi ole sosialismin ja kapitalismin sekoitus vai miten se oli...
Tuo valkoinen hevonen on tuossa kuvassa hieno.
http://www.youtube.com/watch?v=7DGKJrgfHcw
pitää ajatella kuin muutkin.
Hannu Rainesto (kommentti 5): "Aloin yrittäjäksi n. 80-luvun lopussa, kommunistiksi 60-luvun lopussa."
Miten yrittäjä voi olla kommunisti? Tai kommunisti yrittäjä?
13
Jaaha sitä nimitellään, kun muuhun ei pystytä...
"tuo sopii erityisesti minulle. Valkea hevonen uimassa poispäin, uuden komean täyttäessä koko etualan komean nuorukaisen istuessa selässä."(13)
Jos tuo ei ole arkipäivän fasismia niin mikä sitten!
En ihmettelisi yhtään, jos Rainesto salaa ihailee Leni Riefenstahlin "Olympiaa".
Onhan se todettava, että eilen ensi-iltansa nähneen ja ilmeisesti itseni lisäksi kolme (Räsänen, Rainesto, Joensuu) muuta katsojaa ruutujen ääreen keränneen elokuvan "Menetetty Revolutzion" (producted, directed by maarkusredräsänen) anti varsinkin johtuen rajallisesta väriskaalasta - musta ja valkoinen, sekä yhden elokuvan perusominaisuuden - liikkuva kuva - puuttumisen takia, jäi ainakin ensikatsomalla hieman epäselväksi.
Mutta ehkä sekin vielä aukeaa....samoin kuin tuon "komean muorukaisen" henkilöllisyyskin...
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
VALLANKUMOUS ON VAIVANSA ARVOINEN
Nappiin osunut kirjoitus Hannu.
Päivän kysymys: Missä ovat Kataisen lainaamat ja jakamat miljardit?
H Rainesto(17),
Kysytte, mikä on arkipäivän fasismia kommentissanne: "tuo sopii erityisesti minulle. Valkea hevonen uimassa poispäin, uuden komean täyttäessä koko etualan komean nuorukaisen istuessa selässä.”(13)
Yleisesti arkipäivän fasismia on vahvojen valta heikkojen yli. Johon kuuluu myös vahvojen ja vahvuuden ominaisuuksien ihannointi.
Leni Riefenstahlin "Olympia" elokuvassa (1936 Berliinin olympialaisista) tämä ihannointi on äärimmilleen vietyä, ja cinemafotograafisesti jopa upeasti toteutettu. Kun tämä yhdistetään taustalla liehuviin hakaristilippuihin, Hitlerin aitioon ja arjalaisten urheilijanuorukaisten hulmuaviin pellavapäihin, niin kellekään ei jää epäselväksi, mikä on elokuvan subliimi viesti.
Sama viesti on ilmiselvä ihannoimassanne(!) maalauksessa. Värien symboliikka myös tukee tätä: valkoinen, viattomuuden ja rauhan väri joutuu väistymään punaisen, veren ja vallankumouksen tieltä.
Kuten Olympiankin jäljet johtivat, johtaa teidänkin ihannoima ja valitsema tie fasismin todellisuuteen - väkivaltaan ja verenvuodatukseen. Josta kärsimme me heikot, tavalliset ihmiset.
Kannattaa kuitenkin huomata seuraava:
Berliinin todelliseksi sankariksi ei noussut Hitlerin arjalaiset suosikit, vaan USAn musta, neljän kultamitallin Jesse Owens.
Samalla lailla tuossa teidän maalauksessanne ei suinkaan ole "komea nuorukainen nimeltä Vallankumous".
Siinä on pillastunut ja eksynyt hevonen nimeltä Toro Rosso, jonka selässä Kimi "Takatukka" Räikkönen yrittää epätoivoisesti pysyä.
"Minulla on nytkin neljä yrityshanketta, jotka kaipaavat vain rahaa."
Samoin!!! Minulla on satoja hankkeita muttei ne ketään kiinnosta. Työpaikkojakin tulisi ainakin miljoona. Olen siis kovempi yrittäjä, koska siinulta ei tulisi kuin vaivaiset tuhat työpaikkaa.
Kuinka noissa yrityksissäsi on tuo organisaatio hoidettu, koska vihaat pyramidiä? Vetääkö niissä reki hevosta?
Puhut asiaa. Suurin osa ns. vasemmistolaisista jää salonkisosialisteiksi...
Onneksi on SKP ja KTP ja STP ja mitä näitä nyt on. Ei tarvitse teidän pelätä että tullaan pilaamaan teidän dogmaattiset uskonnot :)
Todellinen winwin!
H Rainesto(24),
"Subjektiiviset käsityksesi eivät tee punaisesta väristä veristä tai sinisestä kokoomuslaista jäätä, saati siniristilipusta kaksisuuntaista hirttopuuta.
Punainen on kansaninvälisen työväenliikeen väri, se on siis työväen vapautuksen väri. Punainen hevonen on kuten sanon, vallankumous raikaassa vedessä rauhallisessa uinnissa.
Työväenluokan vallankumous ei ole verta ja väkivaltaa"(24).
Kuten aiemmin(19) totesin punainen hevonen ihailemassanne maalauksessa edustaa arkipäivän fasismia, vahvuuden ihannointia ja vahvojen valtaa heikkoja kohtaan.
Käsitykseni "punaisesta" eivät suinkaan ole minun subjektiivisia käsityksiä, vaan siihen teidän yli kaiken arvostamanne Tieteellisen maailmankatsomuksen mukaisia. Tätä ovat tutkineet esim antropologit Russell Hill ja Robert Barton, sekä jo aikanaan Charles Darwin, joka jo totesi, että "punainen on eläinmaailmassa aggressiota, valtaa tai jopa raivoa kuvaava väri."
Edustatte siis verentahrimaa, valtaa ja vallan symboleja ihannoivaa arkipäivän fasismia.
En ole kieltämässä punaista enkä mitään muutakaan väriä.
Tässä on kyse juuri siitä, mitä te nimitätte eroksi näkyvän ja näkymättömän välillä.
Täysin minun subjektiivisista näkemyksistäni tai teidän mieltymyksistänne riippumatta, tieteellinen maailmankatsomus on todennut, että valitsemalla punaisen värin te toteutatte silmälle näkymättömiä tarpeita.

Kommentoi 27 kommenttia