Valehtelija ja roisto voittaa ja rehellinen häviää, rankaisematta rikos jää, tuo Jos te kuvittelette että kapitalismi, yhteisöllisyyden hautausmaa antaa teille muuta kuin kurjuutta, te kuvittelette väärin!

Hallituksen muodostaminen, petos äänestäjiä kohtaan tekeillä!

Seuraava hallituskokoonpano on jo Kokoomuksen mielessä. Kulisseissa sovitellaan petosta..

  •  

    SDP:n tunnustelut hylätään Keskustapuolueessa, jolloin tunnustelu siirtyy Perussuomalaisille ja Kokoomukselle, jotka sopivat uudesta hallituksesta Keskustapuolueen kanssa!

    Näin Keskusta ja Kokoomus pääsevät jatkamaan SOTE hankettaan ja muita ketkuilujaan, kuten Aktiivimallin kiristämistä, leikkauksia ja rikkaiden verohelpotuksia.

    Kysehän on aina pääomista, eikä siinä työväestön järjestöt ja puolueet mitään merkitse. Ainoa merkittävä asia tässä on miten työväestö suhtautuu AY-rintamalla!

     

    Puheet vaikeista hallitusneuvotteluista on joko tyhmyyttä tai sitten tässä kuvaamani hallituksen muodostamispetoksen hämäys valmistelua.

    SDP on liekassa, sitä voi kiristää vaikka miten, jotta Keskusta saisi sopivan hallituksen sen kanssa tai mieluummin tuon kuvaamani hallitusmallin!

    Äänestäjiä petetään, näiden voidessa muuta kuin ihmetellä miten kaikki tapahtuikaan. Tulee mieleen naisten jääkiekon loppuottelun tuomiot!

    Hannu Rainesto
    EURA

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Oikeistolaisilla on selkeä enemmistö eduskunnassa. Miksi ihmeessä pitäisi antaa kaikki valta demareille ja heidän holtittomalle jakopolitiikalle? Henkilökohtaisesti en halua pääministeriksi henkilöä joka on järjestänyt laittomia lakkoja. Onko kyseessä vastuullinen henkilö? Ei ole.

Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat tiukan talouskurin puolueita ja muodostavat hyvän rungon hallitukseen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Marko Lilja, etkö todellakaan muista mitä teki Vanhasen porvarihallitus VV-ministerinään Jyrki Katainen. Tämä hallitus lähetti Suomen velkaantumisen laukalle, että se siitä Kokoomuksen talouskurista. On myös tutkimus olemassa jossa kiistatta näytetään toteen, että juuri porvaripuolueet, Kokoomus kärjessä. ovat vallassa ollessaan eniten velkaannuttanut Suomen valtiota.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Hys, ei saa muistuttaa tuon talouskurin olevan pelkkää tyhjää uhoa ilman todellista toimintaa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Holtittomalle jakopolitiikalleen ?

1. Kovin kritiikki demareita kohtaan on ollut se, että he ovat olleet mukana hallituksissa, jotka ovat merkittävästi heikentäneet pienituloisimpien asemaa .
Jos tämän aiheuttamaa tuhoa ja haittaa kansantaloudelle halutaan edes vähän korjata, se ei ole holtittomuutta.
Se on nimenomaan vastuullisuutta.

2. Muistutuksesi, että persut ovat "tiukan talouskurin " puolue, oli sikäli oikea, että tuo tarkoittaa nimenomaan pienituloisten kurittamista ja koomuksen oikean laidan vastuuttomia talousnäkemyksiä.

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Halaamalla Demareita, tällä vaalituloksella Kokoomus joutuu halaamaan myös Vassareita, hihii.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Mitä vastaan rakennettiin Soinin persujen, Sipilän kepun ja Stubb/Orpon hallitusstrategia.? Kannatus suli kaksinumeroisesti, mahtoiko ensimmäinen numero olla edes ykkönen.Sama uudestaan?

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Vaalulupaukset petetään niin uudet vaalit vaan :)

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Rinne olisi sopiva valtionvelkaministerin salkun kantajaksi, sillä on kuulemma paljon kokemusta raha-asioista ;) .

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Ja Halla-aho olisi sopiva oikeusministeriksi, kun hänen mielestään KKO:n hänelle antama tuomio on vain "muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta".

Tai no, Herra Hakkarainen olisi kyllä vielä parempi.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

#5
Aina käsi jonkun muun taskussa?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jumalattomasti on tietoa täällä blogeissa, mahtaa noita ihan oikeita asioista jotain tietäviä naurattaa. :)

Toiset näkee tuskaa Rinteen voitosta, toiset siitä, ettei persut kelpaa, ja joku siitä, että oikeistohan nyt on vallassa.

Kun kaikki vaihtoehdot huutaa ja ehdottaa, niin eiköhän joku sitten lopulta osu oikeaan.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

Eihän sen pitäisi olla sinulle outoa, itsehän toimit aivan samallatavalla.

Käyttäjän hannurainesto kuva
Hannu Rainesto

Skenaarioita ja skenaarioita, mutta tämä esittämäni on toteutuskelpoinen ja enemmän kuin mahdollinen.
Jos kaikki puhuu täyttä soopaa, puhuvat sitä lopulta nekin, jotka eivät asioista mitään välitä edes tietää. Puheet sosialismista ja kommunismista ovat juuri tällaisia, mitään asioista tietämättömien sepustuksia omien tunteiden ja luulojen pohjalta. Asiasta on vaikka kilometri kirjallisuutta, päättelyä voi helposti tehdä myös tieteellisesti, mutta musta tuntuu on silti ylivoimainen selittäjä. Syykin tähän on selvä, eihän tieteen filosofiaa, tieteen rakenneoppia opeteta missään Suomen koulussa. Yliopistossa aine on vapaehtoinen painolasti, pääaineeseen keskittyvälle, tulevalle tomppelille hallinnossa. Toista tämä oli Neuvostoliitossa ja DDR:ssä, mutta kyllä niissäkin asiaan haluttomasti perehtyneet olivat enemmistönä.
Valta ei taida kuulua maallikoille koskaan, he kun antavat sille vain tunne elämäänsä, jonka ovat jostain roskakasasta omaksuneet. Valta ei voi myöskään kuuluu omistavalle luokalle heitä, kun ohjaa vain oman pääomansa kasvattaminen maksimiteholla, muusta välittämättä! Valta toden totta voi kuulua vain heille, jotka pystyvät rakentamaan skenaarioita, jotka ovat tasa-arvoisia ja hyviä kenen tahansa, missä tahansa elää. Arvatkaahan, ketkä tällaisia skenaarioita pystyvät rakentamaan ja perustelemaan ne pitävästi pahintakin rienaajaa vastaan. Niin, ei heitä vaaleissa näkynyt, ei varsinkaan yhdessä maksamassamme TV:ssä!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset