Yhteiskunnan taloudellisen liikkeen määräävä uusi tuotantotapa, kommunismi Kommunismin yleistä määrittelyä ja tässä nyt esiteltävässä ”mallissa” olevien käsitteiden selityksiä: Kommunismi on: -Luokkavapaata yhteisövaltaa - Laajapohjainen sopim

Kommunismin yleistä määrittelyä ja tässä nyt esiteltävässä ”mallissa” olevien käsitteiden selityksiä:

Kommunismi on:

 -Luokkavapaata yhteisövaltaa
- Laajapohjainen sopimusyhteiskunta
- Itseään korjaavaa, kuten tiede, sekä yhteisöreagoivaa = reagoi yhteisön liikkeisiin itseään säätävästi eli on määrällisesti kertyvää ja kohti paradigmaa etenevää laadullista muutosta.
- Hypoteettis-deduktiivista = Tieteellinen katsantokanta, jonka mukaan hypoteeseja eli oletuksia ei tarvitse etukäteen perustella empiirisen aineiston ja siitä tehtävien induktiivisten yleistyksien avulla. Hypoteettisen teorian pätevyyttä voi testata dedusoimalla siitä seurauksia ja tarkastelemalla näiden seurausten totuutta. Ei tässä tarvita empiriaa, sillä sen vaatiminen olisi yhtä kuin vaatisi kehityksen lakkauttamista.
- Itseään tarpeettomaksi tekevää = kansalaisten vapauden ja kommunistisen sivistyksen kautta taustalle siirtyvää valtaa
- Humanistista Ihmiskäsitykseltään = kommunistinen sivistys on Ihmisen sivistyneisyyttä humanistisen Ihmiskäsityksen hengessä, sen yhteisöllisessä muodossaan tuotantotapana, joka on kehittynyt jo menneiden tuotantotapojen ylle.
- Kommunistinen tuotantotapa korvaa pääoman kasaamisen yhteiskunnallisen liikkeen dynamiikan tarvetyydytys tuotanto dynamiikalla. Dynamiikkana kommunismi myös tutkii ja toteuttaa vaikuttavien voimien kokonaisuutta kommunistisessa yhteiskuntamuodostumassa.

Tarvetuotanto tuotantotapana, kapitalistisen tuotantotavan tilalle.

Tarvetuotanto dynamiikka = Ihmisten todellisten tarpeiden tyydyttämisen yhteiskunnallista tuotannollista toimintaa, jossa dynamiikkana on halu tyydyttää yhteisön muiden jäsenten tarpeet omien tarpeiden tyydyttämisen monipuolistamiseksi. So. Yksilö ei yksin pysty tyydyttämään tarpeitaan, varsinkaan tarpeidensa monipuolisuutta. Yhteisön erilaisuudet täydentävät tätä yksilön puutetta. Joten elämän yksipuolistaminen on myös tarpeiden tyydyttämisen vastaista. Tunnemme tämän yksipuolistamisen juuri monopolisoitumisena, jota kapitalistinen tuotantotapa juuri edustaa.
Näin voidaan kaikkien erilaisten Ihmisten monipuoliset tarpeet tyydyttää mitä monipuolisemmin. Sopimusyhteiskunnan puitteissa järjestetty tuotanto velvoittaa kutakin jäsentään osallistumaan johonkin (omien ominaisuuksien mukaiseen) tarvetuotannon tuotanto alueeseen, käyttäen tähän osan elämästään (20-25v.). Tätä velvollisuuttaan vastaan kommunistinen yhteiskunta huolehtii tämän kansalaisen välttämättömistä perustarpeista, mm. ruuan, asunnon, vaatteiden, terveyden, loman ja viihteen osalta, tämän yksilölliset ja perhe erikoistarpeet tarkasti huomioiden.

Me olemme kapitalismin aikana oppineet korostamaan vahvan yksilökeskeisyyden vallassa, että vain me kukin omina yksilöinä olemme tärkeitä ja näin kapitalismi on erottanut toisistaan yksilön ja yhteisöllisyyden saadakseen vallan yksilöstä. Näin alistettu yksilö ei laita vastaan ja kapitalisti voi ottaa haltuunsa taloudellisen yhteiskunnallisen ylivallan häneltä itselleen. Kapitalisti sanoo tätä edustukselliseksi vallaksi, demokratiaksi, mutta hän jättää sanomatta, että vain hänellä on todellinen valta tähän edustukselliseen ja myös menetelmät vaikuttaa siihen. Kapitalisti ei myöskään kerro, kuten ystäväni kertoo, että demokratia jonka hän on meille antanut, on 6/5 demokratiaa (kapitalistin itse meille laatima laki). Jossa hänellä yksin on valta tuohon viidesosaan, kuten myös poikkeustilaan, jos tämä valta vaarantuu hänen hallitseman osuuden ylityksellä.

Tämä kapitalismi ei koskaan huolehdi Ihmisyhteisön kokonaistarpeista kuten tarvetuotantoyhteiskunta tekee, vaan se yksinkertaistaa koko yhteiskunnallisen tarpeen vain monopolisoituvaksi tavaratuotannoksi, joka keskittyy hänelle itselleen eli tämän yhteiskuntamuodostuman pääomien omistajille. 

Nyt, kun kysymme, mistä tarvetuotantoyhteiskunta saa taloudellisen tuloksensa ja dynamiikkansa, olemme vielä tässä kysymyksessämme silloin sidoksissa tähän kapitalistiseen manipulaatioon. Joka määrittää meidät ajattelemaan vain taloudellisen tuloksen mukaan, joka tulos mitataan kasvavalla rahamäärällä, joka kasataan riistäviksi pääomiksi meidän yllemme. Vastauksemme on siis luokkasidonnainen, vaikka työväenluokkana olemmekin kapitalistiluokalle vihamielinen, olemme omaksuneet itsemme vastaisen ajattelutavan ylivoimaisen manipulaation seurauksena.
Tarvetuotantoyhteiskunnissa tämä manipulointi ei ole enää tarpeen, sillä meidän tarpeemme ei ole enää sidottu hallitsemattomaan kasvuun ja vihamielisen luokan tarpeiden tyydyttämiseen, vaan ainoastaan näihin yhteiskunnallisiin, Ihmisten välttämättömiin tarpeisiin ja myös yksilöiden erityisiin tarpeisiin ja näiden tarpeiden monipuoliseen tyydyttämiseen. Emme siis tarvitse kasvun (pääomien kasvun) ideologiaa, vaan ainoastaan tarpeiden toistuvaa kohoavaa tyydyttämistä.

Yhteiskunnallinen dynamiikka eli taloudellinen liike kommunismissa muodostuu toistuvista tarpeiden tyydytyksistä, mutta ei siis enää kasvun ideologialla, vaan elämän laadun kohottamisen ideologialla. Ihmisten tarpeet muuttuvat, monipuolistuvat ja elävät, mutta ei niiden tarvitse kasvaa muussa suhteessa kuin ihmisyksilöiden välttämättömässä kulutuksessa. Kun huomaamme nyt, että yksi Ihminen voi kuluttaa vain tietyn määrän päivässä näitä perustarpeita, on välttämätön kulutuksemme käytännössä lähes vakio ja säätyy vain yksilöiden lukumäärän mukaan yhteiskunnallisena tuotantotarpeena, ei kasvuna.

Yhteiskunnalliset tarpeemme siis lisääntyy, sillä yhteiskunnallinen laaja monimutkaisuus ei ole tyydytettävissä siinä kuin yksilön, onhan meidän luotava sairaaloita ja sairaalalaitteita, autotehtaita, teollista toimintaa ylipäätään, rakentamista, raaka-aine- jaloste tuotantoa kuten rautaa ja muita metalleja tuottavia tehtaita, muoveja, betonia jne...
Tämä ei kuitenkaan poikkea tarpeiden tyydyttämisen tuotantoideasta, sillä tässäkin kasvu on vain tarpeiden tyydytystä, eikä kasaantumista spekulaatio pääomiksi vaan ainoastaan kiinteäksi pääomaksi, rakennuksiin, koneisiin ja laitteisiin.
Tässä tuotantotavassa toteutuu dialektisen materialismin kategoria yleisestä, yksityisestä ja erikoisesta. Yhteiskunnallisen ollessa meille kaikille yleistä yhteiskunnallista olemista koskevaa, yksityisen koskiessa yksilöä yleensä yhteiskunnallisena olentona ja erikoisen koskiessa yksilön erikoisia vain hänelle tyypillisiä ominaisuuksia, kuten lahjakkuutta.

Voimme siis mitata tarpeiden tyydyttämisasteella onnistumista, ne joko ovat jossakin tyydyttyneet ja jossakin toisaalla yhteiskunnassa eivät, joten panostus säätyy juuri tässä, sekä hajautuessaan paikallisessa tuotannossa, jossa palaute muodostuu jopa reaaliaikaiseksi.

Hannu Rainesto